HONDAN 500 VOITTOA

HONDAN JA CASTROLIN VIIDESSADAS VOITTO MM-SARJASSA

Johdanto

Kenan Sofuoglu teki historiaa ylittäessään maaliviivan Ricardo Tormo -radalla Valenciassa ja voittaessaan Supersport-sarjan neljännen osakilpailun vuonna 2007.
Voitto oli nuoren turkkilaiskuljettajan ensimmäinen Valencian radalla Supersport-sarjassa ja samalla Hondan ja Castrolin viidessadas voitto MM-sarjassa. Menestyksen takana on Hondan ja Castrolin kuusi vuosikymmentä kestänyt yhteistyö moottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjoissa.

Hondan ja Castrolin saavutukset moottoripyöräkilpailuissa Sofuoglun 500. voittoon asti:
Voittoa ja mestaruutta Grand Prix- ja MotoGP-luokissa
Voittoa ja mestaruutta Superbike-luokassa
Voittoa ja mestaruutta Supersport-luokassa
Voittoa ja mestaruutta trialin MM-sarjassa
Voittoa ja mestaruutta motocrossin MM-sarjassa
Yhteensä
260
84
53
86
17
500

1950

1959 - 1967

Tarina alkaa vuonna 1959, jolloin Honda oli ensimmäisen kerran mukana Mansaaren TT-ajoissa. Honda tarvitsi huippukalustolleen voiteluaineiden toimittajan, ja Castrol oli sen ensimmäinen valinta. Niinpä Honda pyysi Castrolilta apua myös kilpatiimilleen, ja loppu onkin historiaa.

1960

Kaksi vuotta myöhemmin, huhtikuun 23. päivänä vuonna 1961, Tom Phillis vei Koillis-Espanjassa Montjuich Parkin radalla ensimmäisen Hondan ja Castrolin 500 voitosta Castrolin R30-öljyllä voidellulla Honda 125:llä. Silloin ei voitu aavistaa, että Castrolin uusimmalla moottoriöljyllä, Castrol Power 1:llä voidellut Hondan moottoripyörät voittaisivat edelleen 500 voittoa myöhemmin vuonna 2007 kilpailuja ja johtaisivat Superbike- ja Supersport-sarjoja. Phillis voitti vuonna 1961 vielä kolme muutakin osakilpailua ja 125-kuutioisten maailmanmestaruuden.
Seuraava vuosi oli osakilpailuvoittojen ja mestaruuksien ennätysvuosi: Luigi Taveri voitti 125-kuutioisten mestaruuden ja Jim Redman 250- ja 350-kuutioisten mestaruudet Hondan moottoripyörillä, joissa käytettiin Castrolin voiteluaineita. Vuonna 1962 voittoja tuli yhteensä 25, ja se on edelleen yksi Hondan ja Castrolin menestyksekkäimmistä kilpailukausista.
Vuonna 1963 Redman voitti mestaruuden 250- ja 350-kuutioisissa, kun taas Taveri menestyi heikommin 50- ja 125-kuutioisissa. Vuonna 1964 Taveri kuitenkin ylsi 125-kuutioisten maailmanmestaruuteen. Redman hallitsi 350-kuutioisten luokkaa vuonna 1964 ja 1965, ja voitti neljä peräkkäistä maailmanmestaruutta. Ennätyksen rikkoivat vasta hiljattain Mick Doohan ja Valentino Rossi.
Näiden vakuuttavien suoritusten jälkeen Redman päätti, että 1966 jäisi hänen viimeiseksi kaudekseen ja että hän keskittyisi jatkossa 500-kuutioisten sarjaan. Redmanin korvasi Mike Hailwood, joka voitti mestaruuden 1966 ja 1967 Hondan 250- ja 350-kuutioisilla. Castrol vahvisti edelleen Hondan tiimiä Castrolin R-öljyllä, jolla Luigi Taveri voitti 125-kuutioisten maailmanmestaruuden myös vuonna 1966.

Vuonna 1967 Honda päätti vetäytyä kilparadoilta. Voitettuaan 131 kilpailua ja 15 mestaruutta 10 yhteistyövuoden aikana sekä Honda että Castrol olivat todistaneet vankkumattoman osaamisensa.

1980

1982 - 1988

Kun Honda palasi kilparadoille vuonna 1982, menestyksekäs yhteistyö Castrolin kanssa jatkui välittömästi.

Honda ja Castrol kilpailivat tuolloin uudessa 500-kuutioisten GP-sarjassa sekä suositussa off-road-mestaruussarjassa, ja Eddy Lejeune voitti trialin maailmanmestaruuden. Kahdeksan osakilpailuvoittoa sekä vuosina 1982 että 1983 toivat hänelle kaksi peräkkäistä maailmanmestaruutta. Vuonna 1984 Lejeune teki hattutempun ja saavutti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa voitokkaalla Hondallaan, jonka moottorissa käytettiin Castrolin synteettistä TTS-erikoisöljyä.

Lejeunen hallitessa trialin MM-sarjaa Andre Malherbe ja Dave Thorpe olivat motocrossin MM-sarjan supertähtiä ja heidät kruunattiin vuorotellen maailmanmestareiksi vuosina 1984 ja 1985.

Ratamoottoripyöräilyssä syntyi samaan aikaan legenda, jonka nimi oli yhtä kuin Honda ja Castrol. Hän oli Fast Freddie Spencer.

Kukaan kuljettaja ei ollut Jim Redmanin jälkeen menestynyt yhtä hyvin kahdessa mestaruusluokassa vuoden aikana kuin Spencer vuonna 1985. Hän voitti 500-kuutioisten mestaruuden ja kuusi osakilpailua jo vuonna 1983, mutta vuonna 1985 hän oli täysin ylivoimainen 250- ja 500-kuutioisissa.

Ainoastaan tallikaveri Toni Mang pysyi hänen kannoillaan 250-kuutioisten mestaruussarjassa. 500-kuutioisissa Castrolin A747-öljyllä voidellulla Hondalla ajanut Spencer oli ylivoimainen. Toni Mang olisi hyvin voinut olla 1980-luvun kultapoika, ellei Spencer olisi ollut kilpailuissa mukana. Mang voitti 250-kuutioisten mestaruuden 1987 hallittuaan koko kautta.

Spencer oli viimeinen Castrolin öljyjä käyttänyt Hondan Grand Prix -mestari, sillä Hondan ja Castrolin yhteistyö keskittyi jatkossa muihin kansainvälisiin ratakilpailuihin.

1988 - 2007

Superbike- ja Supersport-mestaruussarjat olivat Hondalle ja Castrolille niin houkutteleva haaste, ettei niitä voinut jättää väliin. Näiden sarjojen kilpapyörät eivät olleet vastaavia maantiepyöriä monta miljoonaa kalliimpia ja niissä käytettiin voiteluaineita, joita saattoi (muutama vuosi myöhemmin) löytää kaupan hyllyiltä. Niinpä Honda ja Castrol tarttuivat huikeaan menestymisen mahdollisuuteen.

Fred Merkel voitti vuosina 1988 ja 1989 peräkkäin Superbike-mestaruuden Honda RC30:lla. Sen jälkeen yhteistyökumppanit Honda ja Castrol ylsivät viiteen mestaruuteen 14 vuoden aikana. Merkelin kolme menestyskautta merkitsivät Hondan ja Castrolin yhteistyölle uutta vaihetta.

2000

Neil Tuxworthin luotsaaman Castrol Honda World Superbike -tiimin aika oli yritysten kilpailuhistoriassa merkittävä. Kilpaileminen V4 Honda RC45:llä ja sittemmin huipputehokkailla V-twin SP1- ja SP2-malleilla haastoi Castrolin kehittämään kitkaa vähentäviä synteettisiä voiteluaineita. Voiteluaineesta kehittyi myöhemmin Castrol R4, joka auttoi Colin Edwardsia uusimaan Superbike-mestaruutensa vuonna 2002. Yksi ratamoottoripyöräilyn mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin tuolloin Imolan radalla viimeisellä kierroksella.

1990-luvulla Hondan ja Castrolin kuljettajat Luca Cadalora ja Max Biaggi olivat voitokkaita 250-kuutioisten GP-luokassa. Cadalora voitti kaksi maailmanmestaruutta voittamattomalla Honda NSR250:lla vuosina 1991 ja 1992. Max Biaggi taas voitti 250-kuutioisten mestaruuden 1997. Uuden vuosituhannen alussa Honda palasi trialin MM-sarjaan kuljettajanaan Dougie Lampkin. Hondan ja Castrolin kuljettajien parhaimmistoon kuuluva Lampkin hallitsi täysin trialia vuosina 2000 ja 2001 ja voitti sekä sarja- että hallimestaruuden. Kolmannen mestaruuden hän voitti vuonna 2002.

Hondan ja Castrolin viimeisin menestystarina on hollantilainen Ten Kate Honda -tiimi. Ten Katen saavutuksiin lukeutuu kuusi peräkkäistä Supersport-mestaruutta ja yli 40 osakilpailuvoittoa kuljettajinaan mm. Fabian Foret, Chris Vermeulen ja Karl Muggeridge. Sebastian Charpentier voitti mestaruuden kahdesti, ja vuonna 2007 mestaruuden vei Kenan Sofuoglu. Sofuoglun voitto Valenciassa oli tilastojen mukaan viidessadas.

Tällainen on Hondan ja Castrolin voitokas historiikki MM-moottoripyöräilyssä. Kuuden vuosikymmenen ajan kestäneeseen tarinaan on kuulunut legendaarisia kuljettajia moottoripyöräurheilun eri luokista. Merkkipaalun saavuttaminen on vaatinut asiantuntemusta, omistautumista ja ennen kaikkea Hondan ja Castrolin päättäväisyyttä pyrkiä parhaaseen niin yksittäisinä yrityksinä kuin kilpayhteistyössäkin. Think motorcycles - think Honda, think motorcycle oil - think Castrol.